tiistai 20. marraskuuta 2012

Helsingin Uutiset: ”Helsinkiin muodostuu etnisiä gettoalueita”

Helsingin Uutiset: ”Helsinkiin muodostuu etnisiä gettoalueita” 20.11.2012

Kokoomuksen Wille Rydman ei sanoja säästele. Helsingin tulevan valtuuston jäsen haluaa muuttaa verotusta, karsia kunnallisia palveluita ja vähentää maahanmuuttoa. Kun viimeiseksi mainittu yltää haastattelun puheenaiheeksi, Rydman varoo sanojaan. Mutta vain vähän.

– Turvapaikanhakijoille maksetaan 300 euroa kuukausittaista avustusta. Se on liian paljon rahaa turvapaikanhakijalle. Suomi voisi mielestäni tarjota pelkästään majoituksen, ruoan ja vaatetuksen. Silloin tänne ei tultaisi pelkästään rahan takia. Nyt Suomesta on tullut paikka, jossa voi turvapaikkashoppailla.

Helsingin vieraskielisten määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Vuonna 2011 Helsingissä asui 63 475 vieraskielistä.

– Näin nopeatahtisella maahanmuutolla alkaa muodostua ulkopuolisia joukkoja, kun muuttajilla ei ole kielitaitoa tai muuten kykyä sopeutua.

Viime vuoden tilastojen mukaan Helsingin vieraskielisistä 28 prosenttia asuu kaupungin itäisissä osissa. Meri-Rastilassa, Kivikossa, Kallahdessa ja Kurkimäessä vieraskielisten osuus on koko kaupungin korkein.

– Suurimmalla osalla maahanmuuttajista on huonommat toimeentuloedellytykset kuin kantaväestöllä. Tämän takia he ryhmittyvät Helsingissä sellaisille alueille, missä asumisen hinnat ovat alhaisemmat.

Maahanmuuttajien määrän ennustetaan kasvavan Helsingissä 128 000 vuoteen 2030 mennessä.

– Kun maahanmuuttajien osuus tietyissä kaupunginosissa alkaa nousta yli 30 prosentin, kantaväestö ei enää viihdy alueella ja muuttaa pois. Jäljelle jää vain maahanmuuttajat. Etnistä ja kulttuurista hajaantumista muodostuu niin paljon, että se rappeuttaa yhteishenkeä, hän laukoo.

Kiinteistökuluista pitäisi säästää

Nykyisen valtuuston aikana helsinkiläisten velkataakka on noussut 1 000 eurosta 2 000 euroon asukasta kohti. Tulevalta valtuuston jäseneltä kuuluu siis kysyä, mitä asialle pitäisi tehdä.

– Palveluiden kiinteistökuluista voi säästää yhdistämällä joitakin terveysasemia. Myös kouluverkkoa voidaan tiivistää etenkin lukiopuolelta, Wille Rydman kommentoi.

Rydmanin mielestä Helsingin yksi suurimmista ongelmista on kehno kilpailukyky. Verotus on liian kireää verrattuna naapureihin.

– Espoo on hoitanut monta asiaa paremmin. Kaavoituksen ja verotuksen avulla Espoo on houkuttelevampi vaihtoehto sekä yrityksille että hyvätuloisille asukkaille. Helsinki on tipahtamassa kilpailusta.

Rydman uskoo kuitenkin Helsingin tulevaisuuteen. Oikeistolaiseen tapaan hän vannoo yksityisyrittäjyyteen.

– Meidän täytyy luoda olosuhteet, joissa kannattaa yrittää ja tehdä töitä. Näin saamme myös huomattavasti parempaa palvelua. Kunnallispuolella ei välttämättä ymmärretä, että tehokkuus voi tuoda myös laatua. Yksityiset palvelutuottajat voivat täydentää palvelutuotantoa.

Wille Rydman
- Syntyi Helsingissä 2. tammikuuta 1986.
- Isoisä on ammattisäveltäjä Kari Rydman.
- Suoritti valtiotieteen maisteritutkinnon kahdessa vuodessa.
- Toimi kokoomusnuorten puheenjohtajana vuosina 2010–2011.
- Valittiin Suomen pokerinpelaajat ry:n puheenjohtajaksi viime vuonna.