keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Yle: Viharetoriikka lisääntyy - käsikirja auttaa poliitikkoja

Yle Nyheter: Hatretoriken ökar - handbok hjälper politiker 26.9.2012

Monet lähinnä perussuomalaiset poliitikot ovat herättäneet huomiota kirjoituksillaan sosiaalisessa mediassa. Ne ovat johtaneet poliisitutkintoihin ja joissain tapauksissa tuomioihin. Sanomalehtien liitto julkaisi aiemmin tänä vuonna käsikirjan siitä, mitä oikeastaan voi sanoa. Se on tarkoitettu koululaisille, mutta nyt sitä jaetaan poliitikoille.

On jo paljon puhtaasti juridisiakin todisteita, että viharetoriikka on lisääntynyt. Muun muassa kansanedustajat Jussi Halla-Aho ja James Hirvisaari, molemmat perussuomalaisia, on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Myös monien muiden kirjoitukset, viimeisimpänä perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Amon Rautiaisen kirjoitukset Facebookissa, ovat johtaneet poliisitutkimuksiin. Puhumattakaan siitä, mitä monet muut - ei-poliitikot - ovat syytäneet hallitsemattomaan sosiaaliseen mediaan.

Moni päivittelee ja monet viranomaiset ovat puhuneet, mutta kukaan ei tunnu saavan asioita reilaan. Sanomalehtien liitto jakoi aiemmin tänä vuonna koululaisille tarkoitettua käsikirjaa "Mitä voi sanoa?". Mutta viime kesänä päätettiin jakaa se myös poliitikoille ennen kuntavaaleja, jotka tuntuvat inspiroivan kaikenlaiseen sopimattomaan kielenkäyttöön. Käsikirjassa otetaan esille seinätöherrykset, joissa käytetään vähemmistöistä syrjiviä nimityksiä ja suomalaiset v-sanat kukoistavat. Kaikenlaista, jota maahanmuuttajat saavat sietää, kuten että heitä nimitetään neekereiksi ja mutiaisiksi. Ja vihjailut vaatetuksesta ja ulkonäöstä, jotka liittyvät lähinnä kouluun, mutta myös yhä tavallisempi ainainen homottelu.

Käsikirja sisältää myös jonkin verran faktatietoa maahanmuuttajista, vähemmistöistä, maataloudesta jne. Kaikki tämä sopii erinomaisesti koululaisille. Mutta sen, että myös meidän poliitikkomme, ei vain paikallisesti, vaan myös eduskunnassa, tarvitsevat tällaista perustietoa, voi nähdä olevan merkittävä ongelma. Mutta toisaalta kansan valitsemat edustavat toki läpileikkausta kansasta.

Käsikirjaa ei ole käännetty ruotsiksi. (käännös)

Kenneth Stambej