maanantai 17. syyskuuta 2012

Yle: Ikääntyvälle Itä-Suomelle maahanmuuttajastrategia

Yle Savo: Ikääntyvälle Itä-Suomelle maahanmuuttajastrategia 17.9.2012
Karjalainen: Itä-Suomen maahanmuuttostrategia: Kansainvälistymisen kautta lisätään alueen hyvinvointia

Itä-Suomi on saanut maahanmuuttajastrategian, jolla pyritään muun muassa edistämään ulkomaalaisten työllistymistä. Ikääntyminen vie puolet alueen työikäisistä eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä.

Itä-Suomeen on laadittu maahanmuuttajastrategia. Viisivuotinen strategia sisältää kolme päälinjaa. Kärkenä on elinkeinoelämän kansainvälistymistä ja ulkomaalaistaustaisten työllistymistä koskeva toimintalinja. Ajatuksena on, että ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja perustavat yrityksiä.

Kaksi muuta päälinjaa käsittelevät ulkomaalaisten kotouttamista kunnissa sekä asenteita. Itä-Suomesta halutaan tehdä ilmapiiriltään kansainvälinen ja erilaisuutta arvostava.

Suurten ikäluokkien ikääntyessä hyvinvoinnin turvaamista uhkaa työvoimapula, jota halutaan torjua muun muassa työperäisellä maahanmuutolla.

Iäkkään väestön määrä lisääntyy Itä-Suomessa etenkin vuoden 2020 jälkeen. Vuoteen 2025 mennessä noin puolet Itä-Suomen palkansaajista jää eläkkeelle. Jo vuoteen 2020 mennessä kolmasosa kunta-alan työntekijöistä siirtyy eläkkeelle. Erityisen suurta väestön ikääntyminen on Etelä-Savossa.

Strategiassa todetaan, että Maahanmuutto on ainoa Itä-Suomen väestömäärään vaikuttava tekijä, joka kasvatti vuonna 2010 väkilukua kaikissa alueen maakunnissa.

Itä-Suomessa asui vuonna 2011 yhteensä noin 568 000 asukasta. Heistä noin 248 000 asui Pohjois-Savossa, 166 000 Pohjois-Karjalassa ja 154 000 Etelä-Savossa. Väestön ennakoidaan vähenevän vuoteen 2030 mennessä Etelä-Savossa noin 9 200, Pohjois-Karjalassa 4 000 ja Pohjois-Savossa 3 700 asukkaalla.

Mistä on kyse?
- Maahanmuuttajastrategialla pyritään edistämään ulkomaalaistaustaisten työllistymistä
- Suurten ikäluokkien ikääntyminen uhkaa tuoda työvoimapulan joka heikentäisi hyvinvoinnin pohjaa
- Puolet Itä-Suomen palkansaajista jää eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä

______________________________________


Karjalainen: Itä-Suomen maahanmuuttostrategia: Kansainvälistymisen kautta lisätään alueen hyvinvointia

Itä-Suomen maahanmuuttostrategia on valmistunut. Vuoteen 2017 ulottuva viisivuotinen strategia on laadittu Pohjois-Savon ELY-keskuksen johdolla ja kattaa Pohjois-Savon lisäksi Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat. Strategian toimet tähtäävät kansainvälistymisen kautta alueen hyvinvoinnin lisäämiseen ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen. Toimintalinjoja on kolme ja niiden keskinäistä suhdetta kuvataan kolmiomallin avulla. Strategian ja kolmion kärkenä on elinkeinoelämän kansainvälistymistä ja ulkomaalaistaustaisten työllistymistä koskeva toimintalinja 1. Sen visio on, että ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja perustavat yrityksiä. Lisäksi alueen väestömäärä kasvaa. Elinkeinoelämä saa tarvitsemaansa työvoimaa ja osaamista viennin ja kansainvälistymisen edistämiseksi.

Kuntia ja kotouttamista koskeva toimintalinja 3 on strategian kivijalkana ja se on sijoitettu kolmion alaosaan. Tavoitteena on, että ulkomaalaistaustaisten kotouttaminen kunnissa on toimiva osa normaaleja peruspalveluja. Lisäksi kunnat ovat aktiivisia tarjoamaan kuntapaikkoja pakolaisille. Ilman kunnan tärkeää roolia kotouttamispalvelujen ja muiden kunnan peruspalvelujen tarjoajana ei voida saavuttaa elinkeinoelämää koskevia tavoitteita, sillä jokainen maahanmuuttaja asuu kuntalaisena jossakin kunnassa.

Asenteita ja osallistumista koskeva toimintalinja 2 sijaitsee kahden muun toimintalinjan välissä kolmion keskellä. Toimintalinjan visio on, että Itä-Suomen ilmapiiri on kansainvälinen ja erilaisuutta arvostava. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset osallistuvat monipuolisesti yhteiskunnan toimintaan. Asenteet ulkomaalaistaustaisia kohtaan ja alueen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi sekä strategian elinkeinoelämää, että kuntia koskevien tavoitteiden saavuttamiseen. Ulkomaalaistaustaisten monipuolinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan rikastuttaa alueen elinkeinoelämää, kuntia ja muita toimijoita eri kulttuurien tuntemuksen ja uusien kansainvälisten yhteyksien kautta.

Strategian toimenpiteiden pääpaino tavoitteiden saavuttamisessa on viranomais- ja muun toiminnan tehostamisessa ja ne kohdentuvat erityisesti alueen maahanmuuttotoimijoihin ja päättäjiin. Maahanmuuttostrategian tavoitteet tulee ottaa huomioon myönnettäessä eri instrumenttien kautta kansallista tai kansainvälistä rahoitusta strategian mukaisiin kehittämishankkeisiin ja toimiin.