keskiviikko 1. elokuuta 2012

Yle: Hirvisaari kiistää ratsastavansa homovastaisuudella vaaleihin

Yle Uutiset: Hirvisaari kiistää ratsastavansa homovastaisuudella vaaleihin 1.8.2012
Yle Uutiset: Perussuomalaisten ryhmyri vaitelias Hirvisaaren kirjoittelusta
Etelä-Suomen Sanomat: Hirvisaaresta nimetön tutkintapyyntö

Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari on jälleen herättänyt huomiota kirjoituksellaan.

Päijät-Hämeen poliisi tutkii perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren verkkoyhteisö Homma-foorumilla julkaisemaa kirjoitusta homoseksuaaalisuudesta.

Rikostarkastaja Kari Kajala sanoo, että poliisi selvittää lähiviikkojen aikana täyttääkö huomiota herättänyt kirjoitus jonkin rikosnimikkeen. Poliisi päättää sen jälkeen onko nettikirjoituksessa aihetta aloittaa varsinainen rikostutkinta.

James Hirvisaari itse ihmettelee Homma-foorumin kirjoituksesta syntynyttä rikosilmoitusta. Hänen mukaansa ilmoitus kielii sananvapauden rajoittamispyrkimyksestä. Hirvisaari torjuu epäilyksen siitä, että hän olisi käynnistänyt homouden vastaisella kirjoituksellaan vaalikampanjan netissä.

Hartolalainen valtuutettu Heikki Leisti (vas. ) kertoo tehneensä Hirvisaaren kirjoituksesta kantelun oikeuskanslerille. Leisti pitää kirjoitusta hyökkäyksenä homoja vastaan. Kirjoituksen leimaava sävy on Leistin tulkinnan mukaan kiihotusta seksuaalivähemmistöjä kohtaan.


Mistä on kyse?
- Asikkalalainen kansanedustaja James Hirvisaari vertasi homoutta kehitysvammaisuuteen Homma-foorumilla
- Hirvisaarella on aiempi tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
- Päijät-Hämeen poliisi tutkii Hirvisaaren tuoreinta kirjoitusta


____________________________________

Yle Uutiset: Perussuomalaisten ryhmyri vaitelias Hirvisaaren kirjoittelusta

Pirkko Ruohonen-Lerner ei ole lukenut uutta kirjoitusta. James Hirvisaari erotettu ryhmästä 15. syyskuuta asti.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ei halua kommentoida kansanedustaja James Hirvisaaren nettikirjoitusta homoseksuaalisuudesta.

Ruohonen-Lerner sanoo Yle Uutisille, ettei ole lukenut huomiota herättänyttä kirjoitusta. Hirvisaari vertasi homoseksuaalisuutta kehitysvammaan keskustelupalsta Hommaforumilla.

Päijät-Hämeen poliisi selvittää parhaillaan tutkintapyynnön perusteella, täyttääkö James Hirvisaaren kirjoittelu jonkin rikosnimikkeen.

Hirvisaari itse ihmettelee rikosilmoitusta. Hirvisaaren mukaan ilmoitus kielii sananvapauden rajoittamispyrkimyksestä.

Edellisen kohukirjoituksen sakkotuomio sai lainvoiman

James Hirvisaari on erotettu Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä määräajaksi 15. syyskuuta asti. Ryhmä erotti Hirvisaaren huhtikuussa, koska hän ei suostunut erottamaan avustajaansa. Avustajan vitsiksi luonnehtima blogikirjoitus ulkomaalaisten hihamerkeistä poliisin työn helpottamiseksi ei miellyttänyt muita ryhmän kansanedustajia.

Ryhmästä erottamisen jälkeen Hirvisaaren tuomio aiemmasta kirjoittelusta on saanut lainvoiman. Kouvolan hovioikeus tuomitsi Hirvisaaren joulukuussa 2011 sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Korkein oikeus päätti kesäkuussa, ettei Hirvisaari saa sakkotuomiostaan valituslupaa.

Hovioikeuden mielestä Hirvisaari ymmärsi, että hänen kirjoituksensa blogissaan Uuden Suomen verkkolehdessä vuonna 2010 on ollut panetteleva ja se on ollut omiaan aiheuttamaan halveksuntaa, suvaitsemattomuutta ja jopa vihaa muslimeja kohtaan

Vielä on avoinna, aikooko Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsitellä lainvoiman saanutta sakkotuomiota tai Hirvisaaren kirjoittelua ennen Hirvisaaren määräaikaisen ryhmästä erottamisen päättymistä.

____________________________________

Etelä-Suomen Sanomat: Hirvisaaresta nimetön tutkintapyyntö

Perussuomalaisten asikkalalaisen kansanedustajan James Hirvisaaren homoaiheisesta blogikirjoituksesta on tehty nimetön tutkintapyyntö Päijät-Hämeen poliisille.

Poliisi odottaa, että jutulle nimetään syyttäjä.

- Sitten selvitämme syyttäjän kanssa, onko syytä aloittaa esitutkinta. Kirjoituksen pitäisi täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistö, sanoo rikostarkastaja Kari Kajala.

Poliisin nettipalvelimeen tuli ilmoitus tiistaina.

- Poliisin täytyy ainakin kirjata ilmoitus. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nimettömyys heikentää ilmoituksen uskottavuutta, Kajala sanoo.

Hirvisaaren kirjoitus julkaistiin keskustelupalsta Hommafoorumilla. Kansanedustaja kysyy kirjoituksessa, olisiko homoseksuaalisuus jonkinlainen seksuaalinen kehitysvamma.

Kirjoituksessaan hän vakuuttaa, että kyse on aidosta ihmettelystä, ei vihanlietsonnasta homoja vastaan.

Hän otti kimmokkeen Vihreiden Nuorten puheenjohtajan maanantaina julkaisemasta seksuaalipoliittisesta pohdinnasta.