maanantai 9. heinäkuuta 2012

Yle: Koraanin opiskelu yleistyy Suomessa

Yle Uutiset: Koraanin opiskelu yleistyy Suomessa 9.7.2012

Yhä useampi suomalainen muslimi opiskelee islamilaisten pyhää kirjaa Koraania niin sanotussa koraanikoulussa.

Koraanin opiskelu näyttää yleistyvän Suomessa, koska Suomessa asuvien muslimien määrä on kasvanut, arvioi Helsingin yliopiston islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila.

Koraania opiskellaan usein islamilaisten seurakuntien tiloissa niin sanotuissa koraanikouluissa. Opetus on vapaaehtoista, joten mistään virallisista kouluista ei kuitenkaan ole kysymys.

Tarkkaa tietoa koraaniopetuksen yleisyydestä ei ole, koska edes Suomessa asuvien muslimien määrää ei tilastoida. Suomen laki kieltää ihmisten tilastoinnin uskonnon perusteella. Hämeen-Anttilan mukaan kuitenkin vain pieni osa Suomen arviolta 40 000 muslimista käy koraaniopetuksessa.

– Läheskään kaikki vanhemmat eivät pidä sitä tärkeänä. Kaikille opetus ei myöskään ole niin helposti saatavilla. Lasten saaminen Koraania tai yleisemmin islamin uskontoa oppimaan voi olla monelle vaikeasti toteutettavissa, Hämeen-Anttila kuvailee.

Arabiaa opiskellaan jo alle kouluikäisinä

Suomessa on joitain kymmeniä islamilaisten seurakuntien tiloja, joista useimmissa opetetaan Koraania. Yksi niistä on Helsingin Islam-keskus. Siellä muutaman kerran viikossa järjestettävät oppitunnit ovat tuttuja 19-vuotiaalle espoolaiselle Yoonis Alille, joka on opiskellut Koraania lapsesta asti. Koraani on kirjoitettu arabiaksi, joten sen opettelu aloitetaan yleensä arabian kirjaimiin tutustumalla.

– Se alkoi todella nuorena. Opetus aloitettiin ihan aakkosista, koska arabia ei ole oma äidinkieleni. Opiskelu oli aluksi vaikeaa, koska arabiaksi kirjoitetaan ihan eri tavalla kuin suomen kielessä. Siinä kirjoitetaan aivan eri puoleltakin, oikealta vasemmalle, mutta tuli se sieltä sitten loppujen lopuksi, Ali muistelee.

Myös 20-vuotias Mohamed Ahmed aloitti Koraanin opiskelun jo noin seitsemänvuotiaana. Nykyisin hän käy koraaniopetuksessa, kunhan sairaanhoitajan opinnoiltaan ehtii, yleensä muutaman kerran viikossa.

– Koraanin opiskelu alkaa usein kotona. Vanhemmat osaavat Koraanin ja opettavat omia lapsiaan. Se on aikalailla elämäntapa. Moskeijassa on sellaisia järjestettyjä koraaninopetustunteja. Vanhemmat tuovat lapsensa Koraania opiskelemaan, ja siinä ohella heille opetetaan hyviä käytöstapoja ja kerrotaan uskonnosta, Ahmed kertoo.

Koraanista ohjeita elämään

Nuoret miehet Yoonis Ali ja Mohamed Ahmed lukevat Koraania mieluusti. He kertovat löytävänsä kirjasta ohjeita elämään ja helpotusta vaikeina hetkinä.

– Koraani kertoo, miten esimerkiksi kunnioittaa toisia ihmisiä, miten kunnioittaa myös naapureita ja omia kavereita. Siinä kerrotaan myös, kuinka perhettä kohtaan tulee käyttäytyä. Koraanissa on monia asioita, jotka liittyvät elämääni. Jos Koraania lukee esimerkiksi kovassa stressissä, siitä tulee sellainen olo, että tämän asian takana on Jumala ja on turhaa stressata, Ahmed sanoo.

Koraanin opiskelusta ei päättötodistuksia jaeta, vaan lukeminen jatkuu koko elämän. Kappaleet pitäisi periaatteessa osata ulkoa.

– Se, että kerran lukee Koraanin läpi, ei riitä. Jos sen jättää vaikka vuodeksi, niin seuraavana vuonna on jo unohtanut melkein kaiken. Koraania pitää lukea jatkuvasti, jotta se pysyy muistissa. Sen takia sen pitää olla osa elämää. Ainakin minun suunnitelmissani on, että lukisin sitä loppuelämäni ajan, Yoonis Ali pohtii.


Mistä on kyse?
- Koraanikoululla tarkoitetaan islamin pyhän kirjan Koraanin opetusta.
- Koraanin opetusta annetaan islamilaisissa seurakunnissa.
- Suomessa on joitain kymmeniä islamilaisia seurakuntia, joissa on Koraanin opetusta.
- Koraanin opetuksen arvioidaan lisääntyneen, koska muslimien määrä Suomessa on kasvanut.
- Koraanin opiskelu aloitetaan jo lapsena, ja se jatkuu koko elämän.