keskiviikko 18. tammikuuta 2012

YLE: Itäsuomalaisyrittäjien ulkomaalaisasenteisiin toivotaan parannusta

YLE Savo: Itäsuomalaisyrittäjien ulkomaalaisasenteisiin toivotaan parannusta 18.1.2012

Noin puolet itäsuomalaisista yrittäjistä ottaisi töihin ulkomaalaisen työntekijän. Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja yrittäjäjärjestöjen tekemän tutkimuksen mukaan ulkomaalaisen kerran palkannut yritys työllistäisi heitä mielellään myös jatkossa. Kolmasosa vastaajista ei kuitenkaan voisi harkita käyttävänsä kuin kotimaista työvoimaa.



Virolainen eläinlääkäri Lauri Siir on juuri sellainen maahanmuuttaja, jota itäsuomalaiset työnantajat tutkimuksen mukaan kaipaavat; ammattitaitoinen, suomea osaava ja kulttuurisesti lähellä omaamme. Suomeen hänet houkutteli kaksi kuukautta sitten paitsi palkkataso, myös työn sisältö.

- Täällä pääsee paneutumaan enemmän kirurgiaan, etenkin päivystyksessä pääsee leikkaamaan paljon, Siir kertoo lähes täydellisellä suomen kielellä.

Siirin työnantajalle, Pieneläinklinikka Tuhatjalka Oy:n toimitusjohtaja Veikko Tuoviselle, virolaisrekrytointi on jo neljäs. Hän kiittelee tulijoiden korkeaa työmoraalia, ja siitä ovat pitäneet myös asiakkaat.

- Tänne on kannettu kukkia, konjakkipulloja ja suklaata. Tällaista on palaute suurelta osin. Mutta toki pientä kritiikkiä on tullut siitä, että suomen kieltä ei ole ymmärretty riittävän hyvin.

Tuovisen mukaan Suomesta puuttuu tällä hetkellä, laskutavasta riippuen, kahdestasadasta jopa viiteensataan eläinlääkäriä. Ulkomailta rekrytointi on ollut pakon sanelemaa; virolaisten lisäksi klinikalla on kokemusta myös slovenialaisista ja latvialaisista työntekijöistä.

Strategia on turha, jos asenne mättää

Itä-Suomeen on puuhattu reilun vuoden verran omaa maahanmuuttostrategiaa. Ikärakenteeltaan yhä vanhenevammalla alueella maahanmuutto halutaan nähdä myös työvoimapoliittisena asiana. Suhtautumiseenkin toivotaan parannusta.

- Kyllä me Itä-Suomessa jos jossain tarvitsemme ulkomaalaisia työntekijöitä. Asenne ulkomaalaisia kohtaan ei välttämättä ole paras mahdollinen, joten kyllä keskustelu siitä, kuinka edetä, on aiheellista, Pohjois-Savon Ely-keskuksen ylijohtaja Kari Virranta vetoaa.

Tutkimuksen mukaan yrittäjät kaipaavat yhä enemmän viranomaistukea muun muassa tuontityöntekijöiden kotouttamiseen.

- TE-toimistoissa on tarjolla hyvin monipuolista apua käytännön työn järjestämiseen. Ongelma ei niinkään ole saatavuudessa vaan siinä, ettei palveluista tiedetä, Virranta epäilee.

Virolaisten eläinlääkärien osalta yhteydet Suomeen ovat sangen hyvällä mallilla.

- Kyllä työvoiman tarve on hyvin tiedossa myös Virossa. Tänne osataan jo hakeutua, Siir toteaa.


Yrittäjätutkimuksen satoa:


- 46% Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan yrityksistä on kiinnostunut ulkomaalaisen työvoiman palkkaamisesta.

- Kiinnostus oli suurinta teollisuudessa ja maataloudessa.

- Halukkuus rekrytoida ulkomaalaisia oli suoraan verrannollinen yrityksen kokoon. Myös kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset ovat muita kiinnostuneempia ulkomaisesta työvoimasta.

- Jo ulkomaisia työntekijöitä palkanneet yritykset totesivat rekrytoinnin tuoneen yritykseen tärkeää osaamista ja ulkomaankaupan tuntemusta.

- Kielteisesti ulkomaalaisiin suhtautuvat pelkäsivät ulkomaalaisten vievän suomalaisten työpaikkoja tai karkottavan yrityksen asiakkaita.

- 16% yrityksistä oli kiinnostunut rekrytoimaan työvoimaa suoraan ulkomailta.

- Tutkimukseen vastasi 538 yritystä.