maanantai 23. tammikuuta 2012

Uusi Suomi: Suomen linja: ”Pelkkä kidutus ei ole peruste oleskeluluvalle”

Uusi Suomi: Suomen linja: ”Pelkkä kidutus ei ole peruste oleskeluluvalle” 23.1.2012

Maahanmuuttovirasto vastaa tiedotteessaan arvosteluun siitä, että Suomi palauttaa vuosittain kymmeniä kidutettuja turvapaikanhakijoita kotimaahansa.

Maahanmuuttovirasto huomauttaa, että ”pelkkä kidutus ei aina ole oleskelulupaperuste”. Suomesta ei kuitenkaan palauteta ihmisiä valtioihin, joissa heillä on edelleen vaara joutua kidutetuksi.

–Pelkkä kidutuksen uhriksi joutuminen ei aina riitä turvapaikan tai muunkaan oleskeluluvan perusteeksi, vaikka hakijan tarina olisi kuinka uskottava ja lääkärintodistus tukisi sitä, virasto toteaa.

Oleskeluluvan perusteet eivät yleensä täyty, jos kidutuksen uhriksi joutunut voi saada kotimaassaan viranomaisten suojelua ja asianmukaista hoitoa tai kidutuksen joutumisen uhka on poistunut.

–Kidutuksen uhriksi joutuneen omakohtainen pelko kidutuksen toistumisesta otetaan kuitenkin päätöstä tehtäessä huomioon, vaikka todellisuudessa uhkaa ei olisi, virasto kertoo.

Suomen käytäntö arvosteli dokumenttiohjaaja Mervi Junkkonen STT:n haastattelussa.

Ulkomaalaislakiin ja perustuslakiin sisältyy palautuskieltopykälä (non-refoulement), joka on ehdoton. Sen mukaan ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Jokaisen turvapaikanhakijan tapaus tutkitaan Maahanmuuttovirastossa yksilöllisesti. Viime kädessä päätösten lainmukaisuuden ratkaisee Helsingin hallinto-oikeus ja tarvittaessa korkein hallinto-oikeus.

_________________________________________________

Maahanmuuttoviraston tiedote: Pelkkä kidutus ei ole oleskelulupaperuste

Dokumenttiohjaaja Mervi Junkkonen arvosteli STT:n uutisessa 21.1.2012, että Suomi palauttaa vuosittain kymmeniä kidutettuja turvapaikanhakijoita kotimaahansa.

Maahanmuuttovirasto huomauttaa, että pelkkä kidutuksen uhriksi joutuminen ei aina riitä turvapaikan tai muunkaan oleskeluluvan perusteeksi, vaikka hakijan tarina olisi kuinka uskottava ja lääkärintodistus tukisi sitä. Oleskeluluvan myöntämistä harkittaessa otetaan huomioon muun muassa hakijan kotimaan olot: jos kidutuksen uhriksi joutunut voi saada kotimaassaan viranomaisten suojelua ja asianmukaista hoitoa tai kidutuksen joutumisen uhka on poistunut, eivät oleskelulupaperusteet yleensä täyty. Kidutuksen uhriksi joutuneen omakohtainen pelko kidutuksen toistumisesta otetaan kuitenkin päätöstä tehtäessä huomioon, vaikka todellisuudessa uhkaa ei olisi.

Suomesta ei palauteta ihmisiä valtioihin, joissa heillä on edelleen vaara joutua kidutetuksi. Ulkomaalaislakiin ja perustuslakiin sisältyy palautuskieltopykälä (non-refoulement), joka on ehdoton. Sen mukaan ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Jokaisen turvapaikanhakijan tapaus tutkitaan Maahanmuuttovirastossa yksilöllisesti. Viime kädessä päätösten lainmukaisuuden ratkaisee Helsingin hallinto-oikeus ja tarvittaessa korkein hallinto-oikeus.