tiistai 10. tammikuuta 2012

Länsi-Savo: Mäntyharjuun ensimmäiset pakolaiset

Länsi-Savo: Mäntyharjuun ensimmäiset pakolaiset 10.1.2012

Mäntyharjuun tulevat pakolaiset otetaan vastaan kolmella eri kerralla noin viikon sisällä.

Pakolaistyönohjaaja Eija Emerenini kertoo, että ensimmäinen, kuusihenkinen perhe noudetaan paikkakunnalle keskiviikkona. Kaksi seuraavaa ryhmää saapuu ensi viikon maanantaina ja keskiviikkona.

– Olemme tulkin kanssa tulijoita vastassa lentokentällä, jossa SPR:n vapaaehtoiset hoitavat rajavelvollisuudet. Mäntyharjussa varmistamme illan aikana ensin, että asumiseen liittyvät asiat sujuvat. Torstaina on ohjelmassa muun muassa rekisteröityminen maistraatissa, kertoo kotouttamisesta vastaava Emerenini.