tiistai 23. maaliskuuta 2010

Suomen Kuvalehti: Päivän kuva: Tästä syystä maahanmuutosta on vaikea keskustella

Suomen Kuvalehti/Juho Salminen: Päivän kuva: Tästä syystä maahanmuutosta on vaikea keskustella 23.3.2010

Maahanmuuttokritiikkiä? Rasismia? Silkkaa roskaa?

Kenellekään aktiiviselle netinkäyttäjälle ei tule yllätyksenä, että verkko on täynnä yllä olevan ”neekeriuskosta” puhuvan sivuston kaltaista materiaalia.

Joku voisi sanoa, että tällaiset sivut ovat marginaali-ilmiö, jotka saavat median käsittelyssä turhan suuren huomion.

Vasta-argumentti tähän on seuraavanlainen testi: kauanko kestää, ennen kuin netistä maahanmuutosta tietoa etsivä törmää vastaavanlaiseen materiaaliin.

Alatyylinen ja henkilöönkäyvä tapa kirjoittaa on myös osa viime aikojen kehitystä, jossa tutkijat kertovat joutuvansa rasististen uhkailujen kohteeksi ja maahanmuuttoministerin tappaminen kiinnostaa. Poliitikotkin muuttavat retoriikkaansa: Jyrki Katainen kirjoittaa erilaisten mielipiteiden sallimisesta, Sdp sanoo ”maassa maan tavalla”.

Tällaisissa ulostuloissa ei ole kuitenkaan mitään uutta. Vihreiden Oras Tynkkynen pohti jo vuosi sitten SK:n haastattelussa, että puolueensa on juuttunut poliittiseen korrektiuteen.

Myös ilmastotutkijat kokevat joutuneensa mustamaalauskampanjan kohteeksi. Näin kokee ainakin Ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas.

Viestinnällisestä näkökulmasta tilanne on mielenkiintoinen. Netissä tapahtuvaa vuorovaikutusta ei voi enää ohittaa olankohautuksella. Nyt vain pitäisi hakea säännöt ja suhtautuminen verkkokeskustelun sellaisiin ilmiöihin, joita muussa inhimillisessä kanssakäymisessä ei suvaita.

Aktiivinen blogikirjoittaja, euroedustaja Eija-Riitta Korhola (kok) sanoi SK:n haastattelussa, että netin vihapuhe ja nimetön loanheitto ”sairastuttaa kulttuuriamme, eikä sillä ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa”.

Tässä kaikessa voi olla kyse myös siitä, että netti on ihmisen viestinnän muotona vasta alkion tasolla. Jos viestinnän kehitys mielletään vuoden aikajanaksi, puhetaito on syntynyt tammikuun alussa, kirjoitustaito lokakuussa - ja netti uudenvuodenaattona kello 23.30. Nettikeskustelu blogeineen on tätäkin nuorempi ilmiö.

Kysymys kuuluu, että lentääkö netissä lika vain siksi että se on mahdollista, vai kertooko tämä oikeasta tyytymättömyydestä asiain nykytilaan - ehkä yleisestä turhaumasta maailman menoon.

Faktapohjaa keskustelulle maahanmuutosta saa esimerkiksi tutkailemalla Maahanmuuttoviraston tuoreimpia tilastoja vuodelta 2009. Ja muistamalla, että kun puhumme turvapaikanhakijoista ja oleskeluluvan saaneista, puhumme myös ihmisistä.

PS. Liekö kuvan sivuston ylläpitäjä kysynyt The Crash -yhtyeeltä lupaa levynkannen käyttöön.