tiistai 30. maaliskuuta 2010

Satakunnan Kansa: Kotouttaminen saa maksaa

Satakunnan Kansa/Kirsi Hölttä: Kotouttaminen saa maksaa 30.3.2010

Sisäministeriön kotouttamisyksikkö kehittelee parhaillaan mittareita, joilla maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen voitaisiin seurata.

Mittareiksi ovat päätymässä muun muassa maahanmuuttajien työttömyysaste ja koulupudokkaiden määrä kantaväestöön verrattuna. Jollakin tavalla ministeriö yrittää selvittää myös sitä, kuinka moni kielenopetusta saanut kieltä oppii.

Maahanmuuttajatkin saavat barometrissä kertoa omat näkemyksensä kotoutumisesta. Hyvä.

Vähän järjettömältä tuntuu, että kotoutumisen mittareita askarrellaan vasta nyt. Tiedolle olisi jo käyttöä.

Maahanmuuttovirasto antaa isoja lukuja perheiden yhdistämistä koskevien hakemusten määrästä. Suinkaan kaikki hakemukset eivät johda myönteiseen päätökseen.

Tosiasia silti on, että meille tulee aiempaa enemmän maahanmuuttajia.

Aiempaa enemmän tulee myös luku- ja kirjoitustaidottomia. Heille tarvitaan koulutusta ja opettajia. Kunnat tuskailevat. Kaikki maksaa.

Entä jos ajateltaisiin hetki, että toimivan kotouttamispolitiikan rakentamiseen kannattaa panna rahaa? Silloin suomalaiseen yhteiskuntaan sisälle pääsevät maahanmuuttajat voivat maksaa laskua veroina takaisin.