keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Salon Seudun Sanomat: Takaisin kivikauteen

Salon Seudun Sanomat: Takaisin kivikauteen 31.3.2010

Olihan meillä helppoa kivikaudella. Vieras luolamies kun hiipi rinnettä ylös, niin ei muuta kuin nuijalla päähän ja syötiin pois. Keskiajalla oli jo vaikeampaa vihata muunnäköisiä, koska kansainvälinen kauppa toi koko ajan uutta väestöä ja kansat sekoittuivat keskenään.

Suomen kansa on tänä talvena jälleen osoittanut valtavan kaipuunsa käpertyneisyyteen. Kaikenlaiset luuserit kätkeytyvät nimimerkkien taakse ja ampuvat puskasta maahanmuuttajia. Ne harvat, jotka uskaltavat kirjoittaa omalla nimellään, sanovat olevansa maahanmuuttokriittisiä.

Suomeen muuttaville on keksitty kummallinen nimitys mamu (maahanmuuttaja), aivan kuin he edustaisivat jotakin harvinaista, omituista eläinlajia. Jotkut virkamiehet mietiskelevät, ilmeisesti tosissaan, paljonko ulkomaalaisia ”tänne otetaan”. Aivan kuin Suomi kävisi aina välillä vähän ostoksilla jossakin ulkomaalaiskaupassa.

***

Tänä talvena keskustelu on tuonut mieleen natsi-Saksan tai Putinin Venäjän. Kaikkihan alkaa pienellä sanaharkalla nakkikioskilla, sitten ruvetaan vähän töniskelemään, sitten lyödään ja lopuksi kaivetaan puukko esiin. Tai aletaan pikkuisen, ihan mielenkiinnosta vain, kuljeskella internetin koulumurhasivuilla, sitten hommataan pieni käsiase, sitten vähän isompi pyssy ja lopuksi ruvetaan valmistelemaan joukkotuhoa koulussa. Ruotsissakin oli ennen Olof Palmen murhaa ihmisiä, jotka puhuivat hänen tappamisestaan.

Elämme jälleen rotuvihan aikaa. Internetpalstojen pelkurimaiset nimimerkit uhkaavat ministerin henkeä. Mitä tekee hallitus? Mumisee partaansa. No, pääsihän valtiovarainministeri valittelemaan sitä, että niin monet ovat pahoittaneet mielensä pakolaisten tukien takia. Aivan kuin ihminen henkensä hädässä pakenisi Suomeen käyttääkseen väärin tukiaisia.

Suomessa jaetaan ainakin toistaiseksi so-siaalisia tukia ihmisille, jotka eivät tienaa tarpeeksi elääkseen tässä kalliissa maassa. Tuen anojia pompotetaan ja syynätään innokkaasti. Siitä huolimatta aina joku onnistuu puijaamaan, heidän joukossaan varmaan maahanmuuttajiakin.

Mutta mikä meissä suomalaisissa on vikana, kun jokainen hieman erivärinen ihminen halutaan nähdä uhkana harmoniselle suomalaiselle elämälle, nyt kun Suomi oli lopultakin hieman eurooppalaistumassa Euroopan yhteisöön menon jälkeen.

Ihmettelen usein millaista valtiota nämä nimettömät rasistit haluavat Suomesta muokata. Haluavatko he sulkea rajat? Haluavatko he tänne ainoastaan valkonaamaisia eurooppalaisia? Mistä semmoisia löytyy, jotka haluavat muuttaa sikakylmään valtioon Venäjän naapuriin, maahan jossa esiintyy yhtä paljon rasismia kuin sen itäisessä naapurissa?

***

Mikä tästä Suomesta tekee niin loisteliaan paikan, ettei tänne saisi ketään muita päästää? Onko se tuo alkoholismi, joka on moninkertaistunut sen jälkeen kun raitis hallituksemme laski viinan hinnat 2004? Vai onko se väkivalta, joka on Länsi-Euroopan korkeimmalla tasolla, melkein yhtä pahaa kuin Itä-Euroopassa? Vai lieneekö se sauna, jossa känniset Suomi-pojat istuvat rehvastelemassa?

Voihan sitä toki eristäytyä, kuvitella että suljettu maa tuottaa turvallisuutta. Annetaan vain 70-vuotiaitten hoitaa 80-vuotiaita samalla kun 65-vuotiaat viljelevät heille ruista. Sellaiselta nimittäin alkaa pian näyttää jos maahanmuuttoa rajoitetaan. Suomalaiset eivät enää omin voimin lisäänny riittävästi, jotta väkiluku pysyisi ennallaan. Lastentekoon ei taida olla aikaa, kun illat kuluvat niin mukavasti internetin nimettömillä palstoilla.

Kirjoittaja on kirjailija Taalintehtaalta.