sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

HBL: Thors ihmettelee mistä kaikki viha tulee

HBL: Thors undrar varifrån allt hat kommer 27.3.2010

Kun kamppailu siitä, mistä puolueesta tulee suurin, kovenee eduskuntavaalien edellä, kasvaa maahanmuuttajakritiikki. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (RKP) haluaa tietää, mihin Matti Vanhanen ja muut puoluejohtajat oikein asettuvat keskustelussa.

Tällä hetkellä maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilla on syytä tyytyväisyyteen. Käännytysuhan alla olleet naiset Eveline Fadayel ja Irina Antonova saavat jäädä Suomeen toistaiseksi. Ulkomaalaislakia uudistetaan inhimillisemmäksi.

Netissä raivoaa keskustelu, jossa monien mielestä poliitikot ja poliisit ovat kävelleet lain ja tuomioistuimen yli, ja Suomea kuvataan banaanitasavallaksi. Jopa oikeusoppineet ovat kyseenalaistaneet päätöksen. Mutta Thors torjuu kritiikin väärinymmärryksistä johtuvaksi.

- Asiat eivät ole sitä miltä ne näyttävät. Ei ole kyse poliitikoista tai poliiseista, vaan siitä miten käännytyspäätös syntyi ja sen sisällöstä. Silloin esittelijällä ja KHO:n presidentti Pekka Hallbergilla oli erilainen käsitys siitä, oliko uudelle tutkinnalle vahvat syyt. Jos käytäntö on muotoutunut sellaiseksi, jota emme tarkoittaneet lakia säädettäessä, täytyy meidän yksinkertaisesti käydä uusi keskustelu.

Monet nettikeskustelijoista myös pelkäävät, että tuleva lakimuutos avaisi ovet selälleen isovanhemmille, jotka haluavat tänne sosiaalihuoltomme ja sairaanhoitomme piiriin.

- Sellaisesta emme ylipäätään ole keskustelemassa, sanoo Thors.

Keskustelussa kahdesta vanhasta naisesta vaikuttavat enemmistö ja poliitikot olevan yhtä mieltä siitä, että inhimillisyysnäkökulmaa täytyy painottaa tulevaisuudessa paremmin. Mutta tavanomaisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käsittely on vaikeampaa. Valheet, puolitotuudet ja tietämättömyys kukkivat erityisesti netissä.

Thors on ärtynyt muun muassa keskustelusta turvapaikanhakijoille, heidän joukossaan romanialaiset ja bulgarialaiset, jaettavasta toimeentulotuesta. Tukea heille on nyt leikattu, mutta tälläkin viikolla kokoomuksen Arto Satonen arvosteli Thorsia siitä, että hän oli antanut tilanteen jatkua liian pitkään. Thors puolustautuu sillä, että kaikki lainsäätäminen vie aikansa.

- Ja säädökset toimeentulotuesta ovat itse asiassa sisäministeri Kari Rajamäen (SDP) ajalta. Meidän perustuslakimme vaatii, ettei ketään Suomessa oleskelevaa jätetä oman onnensa nojaan.

Thors ei ymmärrä vaatimuksia tiukentaa maahantulosääntöä enempää, eikä myöskään muiden kuin EU-maista saapuvien turvapaikanhakijoiden suhteen.

- Maassa jossa ruoka on huippukallista, tulee valtiolle halvimmaksi antaa rahaa kuin laittaa kaikki valmiiksi, jolloin ihmiset laitostuvat. Ja vain sen vertaileminen kuinka paljon missäkin maassa saa rahaa käteen on suuri yksinkertaistus.

SDP sekoittaa puurot ja vellit

Yksinkertaistukset, yksioikoiset vertailut ja populismi ovat Thorsin mukaan maahanmuuttokeskustelun suurimmat ongelmat. Se ei koske vain nettikeskustelua, vaan myös puolueita. Tähän mennessä on käsitelty enimmäkseen pakolaisia ja toimeentulotukea, mutta nyt myös työperäinen maahanmuutto on tulilinjalla.

Eduskunnassa on parhaillaan lakimuutos, joka helpottaa työvoiman maahanmuuttoa. Tähän asti ovat kaikki olleet yksimielisiä, että muutosta tarvitaan, mutta nyt yllättäen Kokoomus ja myös SDP ovat alkaneet epäröidä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta, joka johtaa SDP:n maahanmuuttopoliittisen ohjelman työstämistä, sanoo, että laki ei ehkä olekaan niin hyvä, koska meillä on 300 000 työtöntä ja työttömyys on erityisen suurta maahanmuuttajilla. Hän miettii pitäisikö meidän sen sijaan satsata enemmän toimiin täällä kotimaassa.

Thors on yhtenä suurena kysymysmerkkinä.

- Nyt sekoitetaan puurot ja vellit täysin. On ala-arvoista keskustelua väittää, että kaikki saisivat automaattisesti viiden vuoden oleskeluluvan, sillä se koskee vain tiettyjä tilanteita, kun työnantaja on tunnettu ja luotettava ja toimittaa työsopimuksen. Ja kuinka voidaan taata, että rakentamisen erikoisalat saavat tarvitsemansa työvoiman? Sitäpaitsi väestörakenteemme on mikä on. On kyse tulevaisuuteen valmistautumisesta.

Kokoomus luo vastakkainasettelua

Thors näkee merkkejä maahanmuuttopolitiikan lisääntyvästä kyseenalaistamisesta ja siitä, että asenteet kovenevat eduskuntavaalien lähestyessä. Hän pani merkille SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen äskettäisen lausunnon, että tänne saapuvien pitäisi elää maan tavalla, ja että Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen katsoi monien suomalaisten olevan oikeutetusti sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikassa on epäoikeudenmukaisuuksia.

- Herra Kataiselle sanoisin, että hänen puolueensa ennen eräitä vaaleja ilmoitti vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Nyt he itse aikovat rakentaa yksinkertaistettuja vastakkainasetteluja. Kova vaalikamppailu suurimman puolueen tittelistä on saanut aikaan sen, että tarvitsemme uutta esiintuloa, jossa Matti Vanhanen ja muut puoluejohtajat tekevät selväksi, etteivät ne siedä rasismia ja muukalaisvihaa. Monessa paikassa ajetaan nyt kaksilla rattailla.

Thors myös ihmettelee mistä kaikki maahanmuuttajien vastainen viha oikein tulee.

- Mieheni tapasi hiljattain kanadalaisen professorin, joka pani merkille, että kaikkialla Euroopassa on pelkoa. Emme tiedä mihin olemme menossa ja se sekoittuu pelkoon kaikkea vierasta ja uutta kohtaan. Pelko ja viha liittyvät läheisesti toisiinsa. No, meillä on taantuma. Tulee tapahtumaan suuria muutoksia, kun korkealle arvostetuilla teollisuustyöläisillä ei enää ole samaa etuoikeutettua asemaansa. Yhteiskuntaryhmien suhteet muuttuvat vaikeiksi.

Systeemivika hallituksessa

Thors ei ole halukas kertomaan maahanmuuttoministerinä kohtaamastaan paineesta ja saamistaan nettiuhkauksista. Mutta hän syttyy, kun mennään eduskuntakeskusteluihin, joissa hän usein yksin saa vastata hallituksen maahanmuuttopolitiikasta.

- Olen kysynyt itseltäni, eikö hallituspuolueiden johtajien tarvitse olla yhtä lojaaleja pienten puolueiden ministereille kuin suurien. Vihreiden Tuija Braxille ollaan usein yhtä epälojaaleja kuin minulle, viimeksi tällä viikolla keskustelussa hallituksen esityksestä sähköisestä jalkapannasta. Suurissa hallituspuolueissa on poliisirintama. Heitä eivät pelisäännöt koske. Väitetään kirkkain silmin yhtä ja toista, joka ei pidä paikkaansa. Hallitukseen on tullut vakava systeemivirhe.

(käännös)