lauantai 27. maaliskuuta 2010

YLE: Sinnemäki haluaa arkiset asiat maahanmuuttokeskusteluun

YLE Uutiset: Sinnemäki haluaa arkiset asiat maahanmuuttokeskusteluun 27.3.2010
Anni Sinnemäki: Anni Sinnemäen ajankohtainen poliittinen tilannekatsaus puoluehallitukselle

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki katsoo maahanmuuttokeskustelun käyvän nyt ”vähän turhan kiivaana”. Lauantaina vihreiden puoluehallitukselle esittämässään poliittisessa tilannekatsauksessa Sinnemäki muistutti, ettei vihanlietsonta ja uhkailu kuulu suomalaiseen poliittiseen keskusteluun.

Sinnemäen toiveena on, että maahanmuuttohysteriasta ja toisaalta aika abstraktista suvaitsevaisuus- ja monikulttuuripuheesta päästäisin maahanmuuttoon liittyvien arkisten kysymysten ja ongelmien pohdintaan.

-Tyypillinen esimerkki on, että ei osata kerrostalossa käyttää yhteistä pesutupaa. Kerrostaloasumisessahan saadaan usein riitoja aikaan ihan kantasuomalaistenkin kesken. Kulttuurierot ja kieliongelmat voivat johtaa vihanpitoon, jonka syyt ovat kuitenkin aivan selvitettävissä, Sinnemäki muistutti.

Sinnemäki jatkoi Urpilaisen piiskaamista

Vihreiden puheenjohtaja sivalsi jälleen epäsuorasti ja SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen nimeä mainitsematta Urpilaisen puheita maahanmuutosta. Vantaalla pitämässään puheessa Urpilainen käytti maahanmuutosta puhuessaan ilmaisua maassa maan tavalla.

- ”Maassa maan tavalla” tuo enemmän mieleen vaalirahavilpin kuin maahanmuuton arkisten kysymysten ratkomisen. Ei tuollainen ohje tarjoa mitään esimerkiksi luokanopettajalle, jonka luokassa on oppilaita seitsemästä kansallisuudesta. Näihin kysymyksiin pitäisi pureutua enemmän, Sinnemäki sanoi.

SDP toi tuekseen Soininvaaran

SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson puuttui puolestaan jo aiemmin blogissaan vihreiden ja SDP:hen kärhämöintiin maahanmuuttokeskustelussa. Guzenina-Richardsonin mielestä vihreiden viimeaikaiset syytökset SDP:n populismista osoittavat vihreiden sortuneen itse populismiin.

- Se mitä esimerkiksi (vihreiden) puoluesihteeri (Panu) Laturi tai puheenjohtaja Sinnemäki SDP:n kannanotoissa kauhistelevat on hyvin lähellä niitä ajatuksia, joita vihreiden entinen johtaja linjasi vain muutama vuosi sitten, Guzenina-Richardson huomautti.

Sanojensa vakuudeksi Guzenina-Richardson siteerasi Vihreiden entisen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran blogia vuodelta 2007.

Siinä Soininvaara sanoo Suomen olevan ilmeisemmin - ja toivottavammin - lisääntyvän maahanmuuton kohteena. Soininvaaran mukaan se edellyttää suomalaisilta vieraiden tapojen suvaitsemista, mutta siinäkään ei pidä mennä kuinka pitkälle hyvänsä.

- Jos haluaa muuttaa Suomeen, on hyväksyttävä, että Suomessa noudatetaan Suomen lakia, Guzenina-Richardson muistutti Soininvaaran sanoneen.

___________________________________________

Anni Sinnemäen ajankohtainen poliittinen tilannekatsaus puoluehallitukselle

Maahanmuutosta

Keskustelu käy jälleen vähän turhan kiivaana. Vihanlietsontaa ja uhkailu eivät kuulu suomalaiseen poliittiseen keskusteluun.

Toivoisin, että maahanmuuttohysteriasta tai toisaalta aika abstraktista suvaitsevaisuus- ja monikulttuurisuuspuheesta päästäisiin siihen, että puhutaan maahanmuuttoon liittyvistä hyvin arkisista kysymyksistä ja ongelmista.

Tyypillinen esimerkki on se, että ei osata kerrostalossa käyttää yhteistä pesutupaa. Kerrostaloasumisessahan saadaan usein riitoja aikaan ihan kantasuomalaistenkin kesken. Kulttuurierot ja kieliongelmat voivat johtaa vihan pitoon, jonka syyt ovat kuitenkin aivan selvitettävissä. Jossain kaupungeissa, esimerkiksi Vantaalla on tehty sosiaalista isännöintiä ja onnistuttu ratkomaan näitä ongelmia pysyvästi.

”Maassa maan tavalla” tuo enemmän mieleen vaalirahavilpin kuin maahanmuuton arkisten kysymysten ratkomisen. Ei tuollainen ohje tarjoa mitään esimerkiksi luokanopettajalle, jonka luokassa on oppilaita seitsemästä kansallisuudesta. Näihin kysymyksiin pitäisi pureutua enemmän.

Sitten haluaisin sanoa painokkaasti yhden asian: Vihreät eivät hyväksy poikkeamista ihmisoikeuksista tai Suomen lainsäädännöstä kulttuurisin perustein. Jatkuvasti kuulee väitettävän, että Vihreät hyväksyisivät mitä vain maahanmuuttajilta. Se ei pidä paikkaansa. Me vastustamme niin kunniaväkivaltaa, tyttöjen sortoa kuin pilapiirtäjien uhkailua.