keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Savon Sanomat: Kari Rajamäki: Turvapaikka perustellusti

Kansanedustaja Kari Rajamäki kirjoittaa Savon Sanomien mielipideosastolla uudesta ulkomaalaislakiesityksestä.

Savon Sanomat:
Turvapaikka perustellusti
7.1.2009


Eduskunta valmistelee parhaillaan muutoksia maahanmuuttolakiin.

Maahanmuuttopolitiikan tulee olla sellaista, että kansalaiset kokevat sen perustelluksi ja lailliseksi.

Siten ehkäistään parhaiten rasismia ja syrjintää sekä suojellaan oikein perustein maahan tulevia ja täällä oleskelevia ulkomaalaisia.

Määrällinen ja laadullinen maahanmuuton hallinta mahdollistaa työmarkkinoiden vakauden ja myös kotouttamisen välttämättömän onnistuneen hoidon.

Turvapaikkajärjestelmä ei saa luoda mahdollisuuksia esimerkiksi ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan järjestämiseen.

EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkajärjestelmän tavoitteena on varmistaa EU:n alueella yhtenäiset menettelytavat. Erityinen tarve on estää lasten käyttö organisoiduissa turvapaikan järjestämisissä.

Perheiden yhdistämiskäytäntöä on pikaisesti tarkistettava, koska nyt esimerkiksi Suomen tapauksessa on syytä epäillä, että turvapaikan hakemiset tapahtuvat ainakin osittain organisoidusti järjestäjien kautta.

Turvapaikanhakijoiden valmius tehdä töitä on johtanut myös alipalkatun työvoiman käyttöön. Se korostaa nimenomaan työntekijöiden asemasta huolehtimista ja toisaalta koko harmaan talouden torjunnan tarvetta.

Muutos, jolla oleskeluluvan myöntämisen kriteereitä väljennettäisiin, olisi vienyt meidät EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan linjauksilta.

Hallitus antoi keväällä 2007 yksimielisesti ulkomaalaislain muutoksen, jolla olisi ollut Suomen osalta kielteinen vaikutus laittoman maahantulon torjuntaan.

Hallituksen esityksen mukaan olisi päädytty suoralta käsin jatkuvan oleskeluluvan myöntämiseen heti, jos palauttaminen ei olisi teknisen esteen vuoksi ollut mahdollista.

Tällaista käytäntöä ei ole yhteistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa kehittävässä EU:ssa muualla. Nykyisessä ulkomaalaislaissahan pyritään pitämään maahanmuutto hallittuna.

Pysyväisluontoista oleskelulupaa ei tule myöntää henkilöille, jos heillä ei ole siihen perusteita. Lainmuutos olisi käynnistänyt helposti mm. kaikkien ei-turvapaikanhakijoiden virran Suomeen.

Heti myönnettävään jatkuvaan oleskelulupaanhan sisältyisi myös perheen yhdistämismahdollisuus.

Oleskeluluvan myöntäminen ei olisi edellyttänyt, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.

Ministeri Astrid Thorsin (r.) ja hallituksen löyhästi ja vastuuttomasti rakentama lakiesitys olisi muodostanut vetotekijän Suomeen.

Hallituksen keväällä 2007 antaman esityksen valmistelutapaa kuvaa se, että se vietiin rutiininomaisesti hallituksen läpi ja annettiin vaivihkaa eduskunnalle valtiopäivien avajaisistuntoa seuraavan päivän iltaistunnossa.

Puutuin silloin lähetekeskustelussa ainoana kriittisesti hallituksen esitykseen sisältyviin riskeihin.

Hallintovaliokunnalle ja sen puheenjohtaja Tapani Töllille (kesk.) on annettava kiitos vastuullisesta asian haltuun otosta.

Poikkeuksellista oli myös se, että hallintovaliokunta pyysi myös allekirjoittaneelta, edellisen hallituksen maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita vastanneelta ministeriltä, kirjallisen lausunnon.

Hallintovaliokunnan puheenjohtajan ja myös sosialidemokraattisen valiokuntaryhmän työlle on lausuttava kiitos siitä, että kaikki ministeri Astrid Thorsin muutokseen lataamat maahanmuuton hallitsemattomuutta merkinneet kohdat on poistettu tai kirjoitettu uudestaan.

Hallintovaliokunnan käsittelyn jälkeen ulkomaalaislain muutos tukee myös sisäistä turvallisuutta hallituksen esitystä paremmalla laittoman maahanmuuton hallinnalla.

Kari Rajamäki Kansanedustaja (sd.) Varkaus