tiistai 13. tammikuuta 2009

Kauppalehti: Linja puuttuu kokonaan

Kauppalehden pääkirjoitus Suomen maahanmuuttopolitiikan sekavuudesta.

Kauppalehti:
Linja puuttuu kokonaan
13.1.2009


Suomessa ei ole selkeälinjaista maahanmuuttopolitiikkaa. Työvoiman pitäisi liikkua vapaasti EU:n sisämarkkinoilla, mutta osaavan työvoiman liike ei suuntaudu ensisijaisesti Suomeen. Suomi ei houkuttele työperäistä maahanmuuttoa, jolla pitäisi olla EU:n talousalueella suhdanteita tasaava tehtävä ja liikkuville työntekijöille mahdollisuus kehittää osaamistaan.

Suomessa on sotkettu toisiinsa mielivaltaisesti maahanmuuttopolitiikka, pakolaispolitiikka ja erilaiset turvapaikanhakijat. Pahimmillaan keskustelu työvoiman liikkuvuuden edistämisestä on muuttunut perusteettomaksi sosiaali- ja holhouspolitiikaksi. Omaa kulttuuria ei uskalleta edes puolustaa, irralliset mielipiteet sinkoilevat ilmassa. Muuttoliikkeen piti rikastuttaa, mutta nykyinen malli taitaa pelkästään köyhdyttää Suomea.

Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen mukaan Suomen on ryhdyttävä maahanmuuttopolitiikassa ”sisäänheittäjän” roolista ”portinvartijaksi”. Työvoimapulaa ei ratkaista korkeasuhdanteessakaan maahanmuutolla. Onko Suomesta tullut maahanmuuttopolitiikan tahdoton ajopuu?