tiistai 6. tammikuuta 2009

Kaleva: Uusnatsihenkinen liike alkoi Oulusta

Kaleva kirjoittaa Oulussa alkunsa saaneesta kansallissosialismia tunnustavasta Suomen vastarintaliike -järjestöstä. Sen perustaja Henrik Holappa on hakenut turvapaikkaa Yhdysvalloista jouduttuaan Suomessa poliisikuulusteluihin epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Holappa liittyi vuonna 2005 perussuomalaisiin, mutta erosi seuraavana vuonna todettuaan sen liian vapaamieliseksi.
Oulun seudun perussuomalaisten puheenjohtajan Veli-Pekka Kortelaisen mielestä puoluetta on viime aikoina
yritetty tahallaan liittää rasismiin.

Kaleva:

Uusnatsihenkinen liike alkoi Oulusta
6.1.2009


Internetissä on viime vuoden loppupuolelta lähtien toiminut Suomen vastarintaliikkeen sivusto, joka vannoo kansallissosialismin nimiin. Alullepanijana Ruotsista ja Norjasta johdetulle järjestölle on oululainen Henrik Holappa, jonka kerrotaan viime elokuussa lähteneen Yhdysvaltoihin hakemaan poliittista turvapaikkaa.

Holappa väittää blogissaan, että hänestä haluttiin tehdä esimerkkitapaus rasismin ehkäisyssä Suomessa. Hän kertoo olleensa toukokuussa 2008 kuullusteluissa epäiltynä kiihotuksesta kansanryhmiä vastaan.
[...]
Oulun poliisi seuraa uusnatsismiin ja rasismiin vannovia ryhmiä, mutta Suomen vastarintaliike ei ollut maanantaina osunut vielä haarukkaan. Usein kansalaiset tekevät ilmoituksia poliisille lainvastaiseksi epäilemästään sivustosta.

Rajanveto, milloin ollaan lain huonommalla puolella, on rikoskomisario Risto Viippolan mukaan mahdotonta. Tapaukset ovat keskenään täysin erilaisia, ja rikottavia lakeja lukemattomia. Vastarintaliikkeen mielipiteet ovat rajuja, mutta Viippola ei näe teksteissä mitään, mikä suoranaisesti kehottaisi rikollisuuteen.
[...]
Toimiessaan Oulun seudun perussuomalaisissa Holappa pääsi yhdistyksen piirihallituksen varajäseneksi. Yhdistyksen puheenjohtaja Veli-Pekka Kortelainen sanoo, että tuohon aikaan perussuomalaisten toiminta oli vasta aluillaan, ja toimintaan tuli paljon monenlaista nuorta jäsentä.

"Meillähän ei jäseniä eritellä eikä erotella avoimessa puolueessa. Holapan rasistina pidetyistä kirjoituksistaan tuli meillekin kyselyjä sitten, kun hän oli jo eronnut perussuomalaisista. Puolueesta voidaan erottaa, jos joku avoimesti toimii puoluettamme vastaan. Näin kävi Etelä-Suomessa hiljattain", Kortelainen sanoo.
[...]
"Vihreitten puoleltahan meitä syytetään kulttuurirasisteiksi, mutta se on jo mielipidekysymys, mitä sillä tarkoitetaan", Kortelainen pohtii.

Häntä harmittaa käydyssä keskustelussa se, että kansallismielisyys liitetään rasismiin. Isänmaallisia ja kansallismielisiä on hänen mielestään demareista lähtien kaikissa puolueissa.