torstai 29. tammikuuta 2009

Iltalehti: Imaami: Maahanmuuttajanuoret tarvitsevat julkkisesikuvia

Espoon moskeijan imaami Abdoul-Majid Tahirou toivoo syrjäytymisvaarassa oleville nuorille esikuviksi tavoitteensa saavuttaneita maahanmuuttajia. Koulunsa kesken jättävät nuoret putoavat kaiken ulkopuolelle, eikä heillä ole julkisuudessa roolimalleja. Imaamin mielestä korkeasti koulutettujen työskentelemisessä kielitaidottomuuden vuoksi siivoojina ei ole järkeä.

Iltalehti:
Imaami: Maahanmuuttajanuoret tarvitsevat julkkisesikuvia
29.1.2009


Imaami Abdoul-Majid Tahirou on huolissaan koulunsa keskeyttävistä nuorista.

Maahanmuuttajataustaiset nuoret tarvitsisivat menestystarinoita. Espoon moskeijan imaami Abdoul-Majid Tahirou on huolissaan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista, joille esikuvat olisivat nyt tarpeen.

Hänen mielestään julkisuudesta puuttuvat onnistumistarinat, joissa maahan muuttaneet ihmiset kertoisivat siitä, kuinka he ovat saavuttaneet tavoitteensa.

- Jos itse olisin nuori ja näkisin, että tuohon asemaan on päässyt ihminen, jolla on samanlainen tausta kuin minulla, minäkin uskoisin pystyväni samaan. Nuoret hakevat malleja toisista. Nyt nämä esimerkit puuttuvat julkisuudesta.

Tahirou kohtaa nuorten ongelmia imaamin työssä sekä opettaessaan islamia Espoon peruskouluissa.

- Kun nuori jättää koulun kesken, hän on ulkona kaikesta. Moni maahanmuuttajanuori putoaa koulusta ja se häiritsee minua eniten.

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) on kouluttanut Suomessa syksystä alkaen maahanmuuttajataustaisia uskonnollisia johtajia. Tahirou on yksi heistä.

Koulutuksessa kerrotaan eurooppalaisten arvoista, työnhausta, opiskelumahdollisuuksista sekä perhe-elämään ja avioliittoon liittyvistä kysymyksistä. Näihin odotetaan vastauksia myös Tahiroulta.

- Perheongelmia, nuorten ongelmia, huumeongelmia, ongelmia, joita on kaikissa yhteisössä, luettelee Tahirou.

Afrikkalaistaustainen Tahirou on asunut Suomessa jo 13 vuotta. Hänen kotoutumisensa alkoi heti opiskeluna Tampereen yliopistossa.

Opiskelijaelämä toi paljon suomalaisia ystäviä, jotka tekivät hänen suomalaistumisensa helpoksi. Hän myöntää olleensa tässä suhteessa onnellisemmassa asemassa kuin moni muu maahanmuuttaja.

- On tärkeä saada nuoret ymmärtämään, että kansalaisina heillä on oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia.

Toisaalta hän toivoo, että kaikki suomalaiset oppisivat ajattelemaan kansalaisuuden kautta, eikä erottelemaan ihmisiä meihin ja heihin uskonnon tai muun syyn perusteella. Tämä olisi Tahiroun mielestä paras keino suitsia rasismia.

Toinen ongelma, johon islamilainen yhteisö etsii ratkaisua, on työllistyminen. Tahiroun mielestä korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työskentelemisessä siivoojina ei ole järkeä.

- Et osaa suomea, se on liian halpa vastaus.