maanantai 5. tammikuuta 2009

HS: Maahanmuuttokeskustelu kuutamolla

Jukka Relander kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa maahanmuuttokeskustelun ristiriidoista. Maahanmuuttokeskustelut ovat hänen mielestään olleet kehyksettömiä ja sisällöttömiä. Jussi Halla-ahon viesti on Relanderin mukaan täsmentymätön ja epäselvä. Vapaata maahanmuuttoa hän pitää kapitalistisessa yhteiskunnassa eettisenä välttämättömyytenä.

Relander myöntää, ettei länsimainen hyvinvointiyhteiskunta
jaksa murtumatta vastaanottaa loputtomasti muuttajia. Suvereenien kansallisvaltioiden ja maailmanhallituksen väliltä valittaessa hän kallistuu jälkimmäisen kannalle, vaikka pitää itsekin ajatusta epärealistisena. Maailmanjärjestelmän korjaamista odotellessa Relander toivottaa turvapaikkaa hakevat tervetulleiksi Suomeen.

Helsingin Sanomat:
Jukka Relander: Maahanmuuttokeskustelu kuutamolla
5.1.2009


Useita mielestään median päähän potkimia henkilöitä yhdistää se, että media suhtautuu heihin yllättävän suopeasti, ja jälkikäteen raportoi vielä kärsivällisesti, että henkilö X on mielestään median päähän potkima.

Seuraa jatkokertomus, uusia haastatteluita, ja kas, päähän potkittu on mielestään myös väärin ymmärretty. Tästäkin saamme lukea sitten ihan siitä samasta mediasta.

Yllä oleva sopii lähes täydellisesti poliittisen syksyn outoon tähteen Jussi Halla-Ahoon. Vihainen perheenisä Eirasta on osittain myös oikeassa. Mutta syy ei ole yksin toimittajissa.

Maahanmuuttokriitikon oma viesti on jokseenkin täsmentymätön ja epäselvä. Toimittajilla on sellainen kutina, että maahanmuuton vastustamisessa on kyse rasismista, mutta Halla-Aho tekee kaikkensa, ettei jäisi sosiaalisesti arveluttavien asioiden ääneen lausumisesta kiinni.

Vireillä olevat rikostutkinnatkin liittyvät pari vuotta vanhoihin blogauksiin, joita on jo jälkikäteen siistitty. Marginaalista huudellut untuvikko blogasi rohkeammin kuin nykyinen kunnallispoliitikko.

Toinen ja isompi ongelma on maahanmuuttokeskustelujen kehyksettömyydessä. Keskustelu on sinällään toki käynnissä, mutta sisällöt puuttuvat. Rintamalinja on jokseenkin se, että maahanmuuttoon sallivasti suhtautuvat perustelevat mielipiteensä suvaitsevaisuudella, heidän kriitikkonsa taas arvostelevat suvaitsevaisuutta kykenemättä tarjoamaan mitään muuta arvopohjaa tilalle.

Heille monikulttuurisuus on pahasta, mutta omiin silmiini ei ainakaan ole osunut perusteluita sille, miksi monokulttuurisuus olisi parempi. Minkälaista suomalaisuutta monokulturalistit kannattavat, mitä he tarjoavat nykyisen tilalle?

Yksi kieli, yksi mieli? Onko ajatus kansallisesti rajautuvasta ja toiseutta ulossulkevasta identiteetistä enää ylipäätään mielekäs? Eikö se homma katsottu Euroopan tasolla loppuun jo 1939–45, tai viimeistään kylmän sodan poteroissa?

Kysymys siitä, millaista Suomea ja minkälaista suomalaista identiteettiä rakennamme on relevantti. Sitä voisi kysyä useamminkin, ja kysyttäessä odottaa vähän täsmällisempiä vastauksia kuin poliittisessa kielenkäytössä on tapana. Maahanmuutto on olennainen osa tämän keskustelun kenttää.

Maahanmuutossa on kyse siitä, että lisääntyvä liikkuvuus tasoittaa eroja, ohentaa identiteettejä, vilkastaa ideoiden ja innovaatioiden kiertoa, muuttaa tuttua vieraaksi ja tekee vierasta tutuksi.

Liikkuvuus ei lisää väkivaltaa, muttei myöskään vähennä sitä; muodot vain muuttuvat. Kasvava maahanmuutto ei ole hyvä eikä paha asia, vaan molempia.

Maahanmuutto on osa kapitalismin kansainvälistymistä, sen irtiottoa valtiollisesta sääntelystä. Se on osa uuden liikkuvuuden markkinoita, sen tuotannon tekijä. Monissa väreissä hymyilevän Benetton-kansainvälisyyden kääntöpuolena se tuo kolmannen maailman kurjuutta läntisiin lähiöihin, mutta samalla myös avartaa kansallisia identiteettejä ja luo moneutta sinne, missä aiemmin vallitsi ykseys.

Vallitsevassa järjestelmässämme maahanmuutto on myös eettinen välttämättömyys. Jos tavarat ja pääomat saavat liikkua vapaasti, saman oikeuden on koskettava myös ihmisiä. Jos maailmanjärjestelmä tuhoaa elämän edellytykset jollakin alueella, saman järjestelmän puitteissa on saatava siirtyä paikasta toiseen.

Vapaan vaihdon maailmassa paikkakuntaan ja sen paikallisyhteisöihin kiinnittyvät identiteetit ovat ylellisyyttä, joihin on varaa vain kaikkein rikkaimpien maiden keskustaenemmistöisillä kunnilla. Muilla identiteetti seuraa muuttokuormassa, jos on seuratakseen.

Oikeus maahan- ja maastamuuttoon kuuluu myös nykyisiin yksilönvapauksiin. Saan valita asuinpaikkani. Ja minun hyvinvoivat, liberaalit pienet vapauteni ovat toisarvoisia sen rinnalla, millaisia vapauksia pitäisi olla niillä, joilla ei ole aitoja vaihtoehtoja. Sodat, terrori, sortuvat valtiot ja taantuvat taloudet ajavat ihmisiä liikkeelle.

Toisaalta lännen kyky vastaanottaa muuttajia - purkamatta hyvinvointivaltiota ilmaisine palveluineen - on liiankin rajallinen.

Itse en keksi tähän yhtälöön aukotonta vastausta. Pitäisikö palata suvereenien kansallisvaltioiden aikaan, sulkea rajat, palauttaa talouden voimat poliittisten koneistojen kaitsettaviksi ja jälleenrakentaa kansakunnat vanhalle normatiiviselle perustalle?

Vai pitäisikö perustaa maailmanhallitus, joka takaa resurssien oikeudenmukaisen jakautumisen siten, ettei liikkuvuuteen ole tarvetta? Itse voisin ajatuksen epärealistisuudesta huolimatta olla jälkimmäisellä kannalla.

Mutta ehkä perussuomalaisten poliittiset teoreetikot osaavat minua paremmin esittää kattavan analyysin nykyisestä maailmanjärjestelmästä, ja siitä, miten sitä pitäisi korjata. Sitä odotellessa toivotan uuden erän humanitaarisin perustein turvapaikkaa hakevia tervetulleeksi maahamme.