maanantai 26. tammikuuta 2009

HS: Helsinki valmis laajentamaan turvapaikanhakijoiden vastaanottoa


Helsingin Sanomat:
Helsinki valmis laajentamaan turvapaikanhakijoiden vastaanottoa
26.1.2009


Helsingin kaupunginhallituksessa vallitsi puheenjohtaja Suvi Rihtniemen (kok) mukaan maanantaina yksimielisyys siitä, että kaupungin on järjestettävä lisää paikkoja Suomeen tuleville turvapaikanhakijoille. Asia jäi vielä pöydälle.

"Kaupunginhallituksessa aiheutti hämminkiä tieto, jonka mukaan Helsingin vastaanottokeskusta Kyläsaaressa oltaisiin lopettamassa. Nykyiset tilat ovat sosiaaliviraston mielestä huonokuntoiset", kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rihtniemi kertoo.

Tilanteesta tehdään selvitys ensi maanantaiksi.

Kaupunginhallitus on neuvotellut turvapaikanhakijoiden sijoitusta koskevan sopimuksen muuttamisesta valtion kanssa.

Sopimus tietää sitä, että turvapaikanhakijoille pitää perustaa 400 uutta majoituspaikkaa entisten lisäksi.

Helsingissä toimii nykyisin kaksi vastaanottokeskusta. Kyläsaaressa on 233 paikkaa ja Metsälässä 46 paikkaa.

Jos uusia turvapaikanhakijoita tulee Helsinkiin lisää, se merkitsee uusien vastaanottokeskusten perustamista Helsinkiin tai muualle pääkaupunkiseudulle.
[...]
Kaupunki omistaa Nurmijärvellä Röykässä entisen mielisairaalan, joka on ollut tyhjillään jo yli kymmenen vuotta eikä sille ole löytynyt uutta käyttöä.

"Sen muuttaminen vastaanottokeskukseksi vaatisi suuren ja aikaa vievän remontin", [sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo] Räihä sanoo.

Hän ei ota kantaa siihen, sopisiko syrjäinen sairaala muuten tähän käyttöön.